Ilta käynnistettiin juhlavalla tanssiseremonialla, jonka jälkeen ensimmäinen dj aloitti trancen soittamisen. Tanssittiin ystäväni kanssa kello kahteen asti yöllä, pitäen vain muutamia taukoja, joten voitte kuvitella miten kroppa huusi kotiin lähtiessä. Tanssilattia oli ilmeisesti kiveä ja jalassa meillä oli villasukat, joten otti senkin takia hieman jalkoihin tuo hyppely. Olen aika joustava musiikin suhteen, mutta metalli ja rokki ei oikein uppoa. Tosin tykkään virolaisesta rokista, etenkin ysäribändeistä, heh. Fiiliksen mukaan siis lähes kaikki käy, jopa trance.Myynnissä oli monenlaisia raakaherkkuja ja juomia. Sainpa tuolta ideoita synttäreilleni, mitä valmistaa sitten uuden vuoden aattona vieraille. Ainakin kookospallot ovat listalla, slurps!
Aina dj:den vaihtuessa oli jonkinlainen väliesitys. Ylläolevassa kuvassa kaksi naista tanssi hulahulavanteiden kanssa.
Tanssilattia oli koko ajan varsin täynnä, mutta onneksi tilaa oli silti riittävästi kaikille. Gardeniassa on erilaisia tiloja, jotka käytettiin hyvin hyödyksi. Eräässä huoneessa, jossa toimi raakabaari soitettiin samalla letkeämpää musiikkia niille, jotka eivät niin piitanneet konemusiikista.
Viimeisessä väliesityksessä oli kaksi huikeaa naista, jotka taiteilivat katosta roikkuvan kankaan varassa.
Tunnelma Eco Trancessa oli kuin suoraan toisesta maailmasta. Lähdimme ystäväni kanssa narikkaan hieman ennen kello kolmea, välttääksemme ruuhkan. Eteisessä rohkaistuin kysymään eräältä mieheltä josko tämä tuntisi ketään, joka olisi menossa autolla lähelle kotiani ja kappas vaan, kyyti järjestyi saman tien.
Tämä sunnuntain onkin mennyt kotisohvalla leffoja katsellessa ja netissä surffaillessa. Jalat on edelleen niin krampissa, etten pysty kävelemään kunnolla. Tein eilen päivällä vielä jalkatreenin kotona, ennen kuin rupesin valmistautumaan iltaan. Ei ollut vissiin ihan kuningasidea.
Huomenna alkaa taas uusi työviikko, mutta onneksi on mitä odottaa viikonlopuksi. Lauantaina reikiopettajani sekä mentorini Tarja järjestää luonaan tyttöjen pikkujoulut, joten luvassa on luxus aikaa ihanien ihmisten ja herkkujen kanssa. Ja hei jos jollakulla on hyviä ja helppoja ehdotuksia raakaruoista, joita voisin tarjoilla synttäreilläni, niin laittakaapas tulemaan vinkkejä tännepäin!
Muistakaa ottaa ilo irti kaikista pienistäkin asioista!
Vau, tosi mahtavan kuuloiset bileet!
VastaaPoistaJuu sitä ne tosiaan oli! Onneksi vastaavia on luvassa myös tulevaisuudessa :)
VastaaPoista