Mun selkälihakset on ollut siis niiiiin jumissa, että ne on työntänyt jopa suolistoa pois oikealta paikaltaan ja tämä on aiheuttanut ruoansulatusvaivoja sekä turvotusta. Selkä oli aikamoisella notkolla ja on sitä kyllä vieläkin, mutta aion jatkaa osteopaatilla käymistä niin kauan kunnes selkä on oikeasti hyvässä kunnossa.
Huomenna on luvassa Eco trance bileet Gardeniassa, joihin olen menossa. Saas nähdä millaisiin mahtaviin ihmisiin sitä pääsee taas tutustumaan. Uudet tuttavuudet on enemmän kuin tervetulleita elämääni tällä hetkellä. Tarjolla on hyvän musiikin lisäksi raakakkuja ja muita herkkuja, joten tuskin maltan odottaa huomista. Nuo bileet ovat siis alkoholittomat, joten sopii mulle.
Eilen illalla muhun iski äkillisesti alakuloisuus ja tunsin epäonnistuneeni täysin elämässäni. Syynä siihen se, että koen eläväni tällä hetkellä sellaista elämää, jollaista en uskonut eläväni tämän ikäisenä. Olin asettanut itselleni tiettyjä tavoitteita, joita en ole vielä saavuttanut. Onneksi tänä aamuna fiilis oli kuitenkin jo paljon parempi. Tiedän olevani aikamoinen suorittaja ja varmaan mua hidastellaankin usein tästä syystä.
Ihana työkaverini muistutti minua tänään lähettämään universumille pyynnön asioista, joita toivon elämääni. Hassua miten sitä ei aina muista näitä yksinkertaisia juttuja, jotka auttavat elämässä.
Rentouttavaa viikonloppua kaikille!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti