EFT:ssä naputellaan eri meridiaanipisteitä sormenpäillä. Hoito ei kestä kovinkaan kauan, joten sen voi tehdä esim. ennen nukkumaan menoa. Samaan aikaan kun naputellaan, käydään mielessä läpi sitä asiaa josta halutaan vapautua, esim. jokin fobia tai trauma. Itselläni on korkeanpaikan kammo sekä ahtaanpaikan kammo. Hoidon aikana saa usein väläyksiä menneestä, siitä hetkestä missä pelkotila on alunperin syntynyt. Eikö kuullostakin uskomattomalta! Tässä linkki kyseisen hoidon esittelysivulle.
Olen tiedostanut jo muutama vuosi sitten tilanteen, jossa korkeanpaikan kammoni syntyi. Sen aiheutti eräs itsemurhan tehnyt mies eräässä kauppakeskuksessa. Työskentelin tuona päivänä kerrosta alempana tätä miestä, kun tämä päätti päivänsä hyppäämällä viidennestä kerroksesta alas. Satuin näkemään vilauksen hypystä tai oikeastaan siitä kerrosten välisestä tippumisesta. Myös tuo järkyttävä pamaus on edelleen muistissa, jonka aiheutti miehen mätkähtäminen lopulta maahan. Tyhmänä menin vielä katsomaan tilanteen kaiteen reunalle. Myöhemmin samana vuonna huomasin kuinka kammoksuin korkeita paikkoja, mutta silloin en osannut yhdistää sitä tuohon hyppääjään. Viimeksi viime viikolla yritin mennä kohtaamaan pelkoni, mutta rupesi huippaamaan jo se, kun seisoin lähellä sitä paikkaa, josta kyseinen mies hyppäsi alas. Näin ja tunsin sieluni silmillä miltä hänestä mahtoi tuntua tuolla hetkellä. Nyt siis aion yrittää vapautua tuosta fobiasta EFT:n avulla. Kerron sitten miten kävi.
Olin homeopaatin vastaanotolla n. 3 tuntia, mutta aika kului kuin siivillä. Saan lähipäivinä postissa homeopaattiset hoitotipat, joita otetaan yleensä 5/pullo päivässä. Minulla on siis 2 pulloa. Noin kuukauden päästä tulisi mennä vastaanotolle uudestaan kertomaan miten on mennyt. Nyt kyllä harmittaa, etten ole hakeutunut tuonne jo paljon aiemmin. Elämässäni on tapahtunut niiiiin paljon rankkoja juttuja, että puhdistautumista riittää.
Menin hoidon jälkeen käymään vielä Ruohonjuuressa, josta mukaani tarttui jälleen kerran teetä. Olen ihan hurahtanut luomuteehen ja on ihana kokeilla uusia makuja. Tänään tarjolla oli maistiaisia, joten ostopäätös syntyi helposti. Tämä Stomach Ease tee on kuulemma hyvä iltatee ja tekee hyvää minun vatsalleni, joka oikuttelee usein. Tee ei sisällä kofeiinia.
Voikaa hyvin ja muistakaa rakastaa toinen toisianne!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti