Aamulla selkäni tuntui jo hetken paremmalta, kunnes yhtäkkiä iski jäätävä kipukohtaus. Kylmäpussi auttoi tässäkin tilanteessa. Sain lääkäriltä 3 päivää lisää sairaslomaa ja toivon todella, että pääsen perjantaina takaisin ihmisten pariin.
Päässä pyörivät taas kaikenlaiset ideat, kuten kodin uudelleen sisustaminen. Haluan selvästi saada kotiini uutta piristävää energiaa, vaikka viihdyn täällä nykyisinkin. Haaveilen vuodesohvan hankkimisesta, jotta voisin ottaa tänne ystäviä ja varsinkin lapsia yökylään.
Ensi vuonna haluaisin pistää nykyisen asuntoni myyntiin, olenhan asustanut tässä kohta jo 3 vuotta. Haaveilen omasta talosta, jossa olisi iso piha. Talo voisi olla n. 15-20 km päässä keskustasta, eikä välttämättä siis edes Suomessa. Haluaisin tehdä kotonani energiahoitoja, joten yhden huoneen pitäisi olla kokonaan hoitohuone. Pihalle haluaisin oman kasvihuoneen ja kissoille sopivan aitauksen. Oma perhe, talo, hyvä terveys ja uusi ammatti, siinä ne elämäni päätoiveet.
Mistä te haaveilette ja mitä teette sen eteen, että toiveenne toteutuisivat?!
Unelmoi, toteuta & nauti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti