Mariannea vastapäätä sijaitsi kiinalainen akupuntio ja hierontapiste, johon menin jäsenkorjauksen jälkeen. Se pistikin veren mukavasti virtaamaan erityisesti päässä ja niskassa. Tämän jälkeen kiertelin hieman eri kerroksissa ja mietin mihin hoitoon haluaisin mennä seuraavaksi. Kolmannessa kerroksessa silmiini osui eräässä huoneessa mielenkiintoiselta näyttävä hoitopiste. Siinä kolme naista teki hoitoa erilaisilla kivillä ja vuorikristalleilla, joiden terävillä päillä hierottiin meridiaanipisteitä. Varasin ajan myös tuohon hoitoon, koska en ollut aiemmin kokeillut sellaista. Hoito osoittautui todella rentouttavaksi! Kaksi naisista hieroi käsien pisteitä ja yksi jalkojen. Hoito sisälsi myös chacrojen tasapainotuksen. Hoidon jälkeen tunsin palelevani, mikä on harvinaista. Ajattelin, että se on kehoni tapa puhdistautua.
Tämän hoidon jälkeen riensin vielä neljänteen hoitoon, joka jäi samalla päivän viimeiseksi. Tämä hoito tapahtui äänimaljoilla. Kyseessä oli Peter Hessin metodi, jossa maljojen ääni ja värähtely saattaa hellästi syvän rentoutumisen tilaan, johdattaen samalla matkalle kehon, mielen ja sielun harmoniaan. Saksalainen Peter Hess tutki äänen vaikutusta matkoillaan Nepalissa, Tiibetissä sekä Pohjois-Intiassa, jonka jälkeen hän loi länsimaisille ihmisille kehitetyn maljahoidon. Hoitajani oli mukava nainen, joka kertoi, että Peter Hess metodin koulutusta on saatavilla myös Helsingissä. Mietinkin tässä nyt, että ilmoittautuisinko tulevaisuudessa tuohon koulutukseen. Maljoistahan olen ollut jo pidempään kiinnostunut. Olisi hienoa yhdistää energiahoito ja maljahoito.
Tein messuilla tietysti myös tuttuun tapaan löytöjä ja mukaani tarttui uusia koruja. Korut ovat violetteja, koska tuo väri energisoi minua tällä hetkellä eniten!
Messuilta kiirehdin äkkiä kotiin ja klo. 16.30 olinkin jo Koskelan raitiovaunuhalleilla, josta lähti liikkeelle Taavi Kassilan 60-vuotisraitiovaunu. Olin viimeinen joka hyppäsi kyytiin ja sitten suuntasimme kohti Helsingin keskustaa.
Ratikan ulkosivuissa ja edessä luki tietysti Taavi 60v. Ratikassa raikuivat ihanat mantralaulut, joita säestivät taitavat osaajat Janne sekä Marko. Mukana oli myös toinen kitaristi nimeltään Maisa, jolla on upea ja lumoava ääni.
Matka kesti 1,5 h ja mukaan mahtui monta hauskaa tilannetta, kun kyytiin hyppäsi pysäkeiltä muitakin tyyppejä. Eräs nuoripoika istui kyydissä n. 5 minuuttia, tietämättä edes mihin tämä ratikka oli matkalla. Hänen ilmeensä oli kyllä mainio, kun hän jäi seisomaan seuraavalle pysäkille. Ei tainnut poika tietää missä oli juuri ollut mukana :D
Paikalla oli myös ystäväni Tuula Jaatinen (keskellä)
Mukana juhlimassa oli myös Taavin äiti, joka osallistui hulvattoman hauskoihin improvisaatioesityksiin. Tämän jälkeen saimme kokea mm. hienon tanssi/lauluesityksen kolmelta taidokkaalta esiintyjältä, joiden nimeä en valitettavasti nyt kyllä muista.
Lopuksi saimme vielä nauttia Bhajan Peoplen esiintymisestä kello 23.30 asti. Onneksi olin jo aamulla varautunut henkisesti siihen, että päivästä tulisi pitkä.
Sunnuntaikävelyllä
Eilen oli ehkä tämän vuoden paras lauantai, joten olen erittäin kiitollinen, että sain olla mukana näin mahtavassa juhlassa! Kiitokset myös ihanille ystävilleni, jotka antavat voimaa päiviini!
Nauttikaa luonnosta!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti