Olen päättänyt olla stressaamatta tän blogini kanssa, enkä siksi kirjoita edelleenkään yhtä säännöllisesti kuin moni muu bloggari, jollaiseksi en edes pidä itseäni. Alun perin tämän blogin tarkoituksena oli muutenkin olla enemmänkin informatiivinen sivusto kuin diipadaapa-kirjoitusta täynnä oleva. No enpä aio siitäkään stressata. Jokainen blogihan on omanlaisensa, eli lukijansa näköinen, niin myös tämä blogi. Kirjoitan jatkossakin vain silloin, kun siltä tuntuu ja kun on jotain merkityksellisempää sanottavaa. Tästäkin voidaan tietysti olla montaa mieltä, mutta ymmärrätte varmaan pointtini.
Olen viettänyt tänään olemisen päivää. Olin suunnitellut tälle päivälle jos jonkinmoista ohjelmaa, mutta heti aamulla herätessäni kehoni kertoi minulle, että nyt on otettava iisisti. Ulkona riehuva lumipyry auttoi hidastamaan tahtia. Päätin olla menemättä salille, missä onkin parhaillaan remontti menossa. Olen tässä huomannut, että minun on yleisesti ottaen melko vaikea lähteä yhtään mihinkään vapaapäivinäni. Tekisi mieli vaan olla itsekseen kotona, suorittamatta koko ajan jotain. Mikä siinä onkaan, että nykyihmisten pitää buukata kalenterinsa jatkuvasti täyteen kaiken maailman ohjelmaa?!! Osa ystävistäni on jatkuvasti kiireisiä vapaa-ajallaankin, että on ihan turha edes yrittää ehdottaa mitään tapaamisia. Itse yritän kieltäytyä tuollaisesta suorittamisesta ja harvoin kalenterini edes näyttää täydeltä. Koen, ettei mun tarvitse todistaa itselleni etten ole huono, jos en tee vapaapäivänäni mitään. Toisinaan on hyvä vain olla! Tuntuu ettei monet osaa viettää aikaa yksikseen, mutta jos ei kestä omaa seuraansa, niin miten muiden pitäisi kestää sitä.
Näin meillä osataan olla!
Lopuksi haluan kertoa vielä erään todella jännän tarinan viime viikon lauantailta. Vietimme silloin pienellä porukalla joogapäivää erään ystäväni luona. Jossain vaiheessa päivää pulssini rupesi tykittämään tuttuun tapaansa todella sekavasti ja teki olostani tukalan. Päätin sitten mitata pulssia ja ystäväni hämmästelivät sitä. Pulssini nousi todella nopeasti 38:sta pahimmillaan 117:a, laskien siitä taas takaisin 38-40:een. Melkoista intervallia!
Ystäväni joka istui vieressäni sanoi sitten tuntevansa jonkin energian välissämme, kun pulssini lähti nousuun. Tässä vaiheessa istuimme kaikki keittiön pöydän ääressä. Energiahoitaja ystäväni päätti sitten, että yritämme porukalla selvittää mistä nämä rytmihäiriöt johtuvat. Hän tunsi että jotenkin kuolema liittyi osittain asiaan. Mieleeni juolahti isäni, jonka kuolemasta on jo 6,5 vuotta. Toinen ystäväni päätti sitten kysyä asiaa ääneen. Tämä samainen ystäväni näki nuoruudessaan useinkin edesmenneiden henkiä ja päätti yrittää ottaa yhteyttä isääni. Hän hiljeni hetkeksi ja sanoi sitten, että isäni on todella pahoillaan ja että minun tulisi antaa nyt isälleni anteeksi!
Kuinka ollakaan huomasimme, että aina kun ilmaan heitettiin jokin kysymys, niin pulssini nousi nopeasti yli sadan. Silloin tajusimme, että isäni, jokin opas tai suojelusenkeli yrittää kertoa minulle pulssini avulla jotain. Ollessamme hiljaa pulssi saattoi pysyä useita minuutteja tasaisen matalana. Kaikki kolme ystävääni saivat siinä sitten samankaltaisia viestejä yhtä aikaa ja minä tein oivalluksia. Yhtäkkiä pulssi lopetti nousemisen ja pysyi tasaisen matalana (38-42). Ja joo tiedän kyllä, että se on epätavallisen matala, mutta voin sanoa matalan pulssin olevan huomattavasti miellyttävämpi kuin liian korkea. Olen siis kärsinyt jo reilu puoli vuotta näistä ikävistä rytmihäiriöistä lähes päivittäin! Pahimmillaan pulssini on saattanut vetää 38-165 väliä yhden minuutin aikana!
Se mikä tekee tuosta lauantaista uskomattoman on se, ettei pulssini ole tiettävästi noussut sen illan jälkeen kertaakaan yli sadan! Olen ajatellut, että ehkä sydän ottaa nyt takaisin niitä liikalyöntejään ja siksi lyö nyt niin hitaasti. Ja ilmeisesti isäni uskoo viimein, että anteeksi on annettu, puolin ja toisin.
Tänä aamuna oloni oli jotenkin surkea ja tuntui krapulaiselta, vaikka olen siis viettänyt tipatonta tammikuuta. Päätin kaivaa esiin verenpainemittarini, jonka lukemat olivat ensimmäisellä kerralla ensimmäistä kertaa pitkään aikaan varsin normaalit. Toisella ja kolmannella kerralla lukemat eivät enää näyttäneet niin hyviltä. Tuo syke 35 veti kyllä nyt pohjat.
Nähtäväksi jää miten sykkeen käy. Toivottavasti se nousisi pian normirytmiinsä ja pysyisi siinä. Maanantaina varaan ajan lääkärille ja kuuntelen mitä siellä ollaan asiasta mieltä. Ensi viikkoon!
Kuunnelkaa kehoanne ja nauttikaa hetkessä olemisesta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti