Tässä isompi 0,5 millinen tela
Pienemmässä mustassa on 0,2 mm tela, jolla pääsee kapeammille alueille helposti. Tilasin myös ihanan luomusetin, jossa on telan desinfiointiaine, kasvojen puhdistusaine sekä tehoseerumi. Kyllä nyt kelpaa! Iho punoitti neulauksen jälkeen vain lievästi. Ihoon ei saa koskea neulauksen jälkeen n. 4 tuntiin ja lisäksi tulee välttää mm. saunomista ja hikoilua 24 tuntia. Yhtä ja samaa neulaustelaa voi käyttää maksimissaan 15 kertaa, kunhan muistaa puhdistaa sen hyvin neulauskertojen välissä. Talvella on parempi tehdä iholle erilaisia hoitoja, koska silloin on helpompi vältellä aurinkoa.
Nyt kun mikroneulauksesta on kulunut kohta jo vuorokausi, niin iho tuntuu edelleen hieman kireältä ja jännän kivuliaalta. Levitin tänä aamulla kasvoille taas tehoseerumia kosteuttamaan ihoa. Iho ei punoita tällä hetkellä. Tämän ensimmäisen kokeilun perusteella uskallan kyllä suositella mikroneulausta, kunhan muistaa lukea ohjeet huolellisesti.
Täällä on menossa kaappien siivouspäivä, joten taidan mennä nyt jatkamaan siivousoperaatiota. Tällä tavalla puhdistuu myös koko kodin energiat, kun järjestys vallitsee kaikkialla ja samalla tulee heitettyä pois ylimääräistä tavaraa. Tästä on hyvä jatkaa myös tulevaan viikkoon.
"Löydä kaaoksesta yksinkertaisuus, epäjärjestyksestä harmonia.
Vaikeuksien keskellä piilee mahdollisuus."
-Albert Einstein-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti