Itselleni Viro on ollut lähellä sydäntä ja kuin toinen kotimaa puolet elämästäni. Opiskelin nuoruudessa itsenäisesti kielen ja opinkin puhumaan sitä todella nopeasti. Nykyään puheestani ei kuulemma edes huomaa, etten ole virolainen. Olin viisitoista vuotias, kun tämä valtava kiinnostus Viroa kohtaan alkoi ja se näkyi myöhemmin myös opiskeluissani, jossa useat aineet liittyivät Viroon.
Oma maa mansikkako?
Olen jutellut usean selvännäkijän kanssa menneistä elämistä ja olen kuullut minulla olevan vanha sielu. Kotini on ollut jossain aiemmassa elämässäni siis Virossa. Myös Egypti vetää minua suuresti puoleensa, vaikka en ole siellä päässyt vielä käymään. Toivon kuitenkin lähitulevaisuudessa pääseväni myös sinne, kunhan löydän ensin hyvän matkakumppanin. Eräs henkiparantaja kertoi taannoin millaisessa asemassa olen aikoinaan ollut Egyptissä ja se vasta mielenkiintoista olikin.
Olen siis tuntenut eläväni viimeiset 15 vuotta väärässä maassa. On ollut vaikeaa selittää tätä Viro-kiinnostusta ystävilleni, jotka eivät välttämättä niin pidä virolaisista. Monella on paljon ennakkoluuloja, mutta olen tullut kuitenkin siihen tulokseen, ettei muiden mielipiteillä ole painoarvoa, kun on kyseessä minun elämäni ja onnellisuuteni. Suomalaista miestäkään minulla ei ole koskaan ollut, koska en ole koskaan tuntenut heihin vetoa. Yritystä on ollut, mutta kun ei niin ei. :D
Maisemaa Viron Viljandista
Olen haaveillut jo pidemmän aikaa Viroon muuttamisesta ja voitte vain kuvitella miten suurta ihmetystä se vasta onkin herättänyt sekä virolaisissa että suomalaisissa ystävissäni. Miksi kukaan haluaisi muuttaa köyhempään maahan, jos kotimaassa on kaikki hyvin.. No tässä on nyt sitten tasapainoiltu jo pidemmän aikaa näiden asioiden kanssa ja noin kuukausi sitten rupesin ensimmäistä kertaa katselemaan uutta kotia Virosta. Muuttoon tarvitaan kuitenkin niin monia asioita ja paljon rohkeutta, että ihan vielä se ei ole kohdallani ajankohtaista. Parin vuoden sisään toivon asioiden olevan kuitenkin jo sillä mallilla, että muutto olisi mahdollista. Kymmenen vuotta sitten tuli ostettua sieltä jopa pala maata, joka edelleen on ilman taloa ja johon en halua enää sellaista rakennuttaa. Jonain päivänä tulisi sekin myydä pois, niin olisi vähemmän huolehdittavaa.
Mielenkiinnolla kyllä odotan mitä tulevat vuodet tuovat tullessaan ja jos se herra oikeakin astuisi elämään. :)
Onko muilla omakohtaisia kokemuksia menneiden elämien vaikutuksista tässä elämässä?
Kiitos ihanasta blogistasi! Saat minusta uuden lukijan :)
VastaaPoistaItselläni on ollut aivan käsittämättömiä pelkoja tässä elämässäni, joihin ei ole löytynyt oikein mitään loogista selitystä. Muutama henkiparantaja onkin sanonut, että kannan pelkoja jostain edellisistä elämistäni (tai sukuni historiasta) ja niitä onkin yritetty katkaista. Mutta tuloksetta. Nyt olisikin hakusessa joku, joka asiassa osaisi auttaa. Ehkäpä pitäisi itse kohdata nämä pelot esim hypnoterapian avulla? Tai regressiohoito? Jos sinulla on vinkkejä tähän, niin otan mielelläni vastaan. Olet lukemani perusteella kokeillut jo monia hoitoja ja varmasti tavannut erilaisia hoitajiakin.
Kiitos ja ihanaa kesän odotusta!
Ihana saada Sinut lukijaksi! Itse en ole kokeillut regressiohoitoa enkä hypnoterapiaa, joten en osaa sanoa niistä sen enempää, mutta kannattaa kyllä kokeilla. Haluaisin kyllä kokeilla noita jonain päivänä, kunhan sopiva tilaisuus sattuu kohdalle. Koska en nyt tiedä missä kaupungissa asustat, niin en lähde myöskään suosittelemaan ketään tiettyä hoitajaa.
VastaaPoistaValoa ja iloa sinne!
Itse opiskelin myös viron alkeet 15-vuotiaana! Jatkoin yliopistoon asti viroa lukemaan ja olen asunut Tartossa kaksi kertaa lyhyet jaksot. Rakas maa minullekin.
VastaaPoistaKiva kuulla, että muillakin on positiivisia ajatuksia Virosta :)
VastaaPoistaTeen entisten elämien tulkintoja ja hoitoja, pidän myös kursseja ko. aiheesta eri
VastaaPoistapaikkakunnilla, katso lisää www.reikihoitola.net
-Päivi-