Äiti Amma <3
Kaikki alkoi siitä, kun ystäväni tapasi Äiti Amman viime vuoden marraskuussa kasvokkain ensimmäistä kertaa. Tämän jälkeen ystäväni energiat muuttuivat totaalisesti. Zen-expossa eräs mies kertoi myöhemmin hänelle Amman korvanneen tämän Reiki-energian. Ystäväni oli luullut, että Amman hoitoihin mukaan pyytäminen vain vahvistaisi energiaa entisestään, ei muuta.
Ystäväni huomasi viime syksynä lähettävänsä kaukohoitoa Ammalle aina iltaisin ja kuuli myöhemmin, että Ammalla olivat olkapäät tuolloin tulehtuneet. Hän lähettää siis joka ilta aina viidelle hengelle kaukohoitoa ja huomasi, että Ammalle lähettämä valo tuli aina bumerangina takaisin, tosin puhtaampana ja kirkkaampana ja lähti siitä taas eteenpäin muille hoidettaville. Tästä alkoivat ystäväni energiamuutokset ja nykyään Amma on siis aina mukana hänen hoidoissaan.
Ja mitä tulee selkääni, niin en ole joutunut ottamaan eilen yhtäkään särkylääkettä! Selkä voi huomattavasti paremmin, joten oli ihana pystyä liikkumaan normaalisti töissäkin. Pakko mainita vielä myös sellainen seikka eiliseltä, että hoidon aikana taustalla pyörivä cd-levy rupesi pätkimään, jota kyseinen levy ei ole aiemmin tehnyt. Ystäväni kertoi sitten, että hänen energiat ovat aiemminkin rikkoneet mm. telkkarin ja saaneet kännykät sekaisin, joten aikamoiset energiat on kyllä tällä henkilöllä.
Palatakseni vielä hahmojen näkemiseen, niin ole siis koskaan aikaisemmin nähnyt mitään vastaavaa, joten oli kyllä uskomaton kokemus. Aikoinaan enkelihoitajakurssilla näin silmät kiinni ollessa eri arkkienkeleiden värejä selvästi, mutta niitäkään en näe enää. Varsinaista enkeliä en ole koskaan nähnyt, mutta ilmeisesti en ole siihen vielä valmis. Näen kyllä päivittäin mustia ja läpinäkyviä valopalloja leijumassa ilmassa, mutta en muuta. Kaikki aikanaan.
Tunne, näe ja iloitse!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti