Back in business

Arki on koittanut ja mieli on todella haikea. Tuntui todella vaikealta palata normaaliin elämään täällä kotimaassa, koska osa sydämestä jäi Italiaan. Matkani starttasi siis Tallinnasta, jossa tapasin ystäviäni ja illalla 23.12. lensin sieltä sitten Milanoon. Siellä minua oli kentällä vastassa eräs paikallinen erittäin mukava tyyppi, johon olin tutustunut couchsurfinngin kautta. Kävimme yöllä hieman kävelemässä Milanon keskustassa ja joskus kahden pintaan menin hotelliin nukkumaan. Aamusta kierreltiin vähän lisää ja käytiin porukalla syömässä.

Kello 14 hyppäsin viime hetkellä junaan, joka kuljetti mut kolmessa tunnissa Roomaan. Huomasin lipun varatessani jo täällä Suomessa, että sain jostain syystä istuinpaikan numero 7 riviltä 7. Tiesin jo silloin, että tämä matka on johdatusta ja että matkan syy selviää perillä. Roomassa mua oli vastassa eräs toinen ihana italialainen, johon olin myös tutustunut aiemmin couchsurfingin kautta. Tämä herra asui 7. kerroksessa ja asunto johon saavuin tuntui heti kodilta. 

Parin tunnin kuluttua ensi tapaamisestamme istuimme jo hänen perheensä sekä sukunsa kanssa samassa joulupöydässä ja olo oli uskomattoman hieno. Italialaiset ovat erittäin vieraanvaraisia ja ystävällisiä, joten heti ensimmäisenä päivänä mun hieman negatiivinen mielikuva itskuista kyllä karisi pois. Myös joulupäivä meni houstaajani toisen puolen suvun kanssa istuessa ja syödessä. Otettiin rennosti ja nautittiin vapaista. Meillä synkkas siis todella hyvin mun houstaajan kanssa ja jo heti ensi hetkestä lähtien meistä tuntui kuin tunnettaisiin toisemme jo jostain entisestä elämästä saakka. Harvoin tapaa ihmisiä, joihin on tuollainen yhteys. Myös telepatia toimi monesti.

Välipäivät kuljin houstaajani mukana hänen työssään ja avustin häntä erinäisissä työtehtävissä. Monet hänen työntekijöistään olivat lomilla, joten apuni oli enemmän kuin tervetullutta. Täytin Italiassa ollessa myös vuosia ja siitäkin päivästä tuli ikimuistoinen kiitos ihanan houstaajani. Päivä alkoi tosin hieman surullisesti, kun menimme aamusta houstaajani ystävän hautajaisiin. Annoin kirkossa hänelle samalla reikihoitoa ja tunnettiin molemmat mieletön energiavirta. Hautajaiset olivat kaunis ja liikuttava seremonia, vaikka en tuntenutkaan sieltä ketään muita. Aika pysähtyi ja hävisi. 

Oli tarkoitus mennä tuona päivänä käymään myös Colosseumissa, mutta se oli ehditty jo sulkea siinä vaiheessa, kun päästiin portille. Onpahan yksi syy lisää palata takaisin. Mulla ei ollut oikeastaan minkäänlaisia lomasuunnitelmia eikä ennakko-odotuksia matkaa kohtaan, joten vältyin myös stressiltä ja pystyin täten nauttimaan lomastani täysillä. Nautin jopa skootterin selässä istuessa niin paljon tuosta hetkestä, että vaivuin useasti jännään meditatiiviseen olotilaan. On vaikeaa selittää edesä kaikkea sitä mitä siellä koin, koska se oli itsellenikin jotain uutta. Koin valtavaa kunnioitusta, rauhaa ja rakkautta elämää kohtaan. Unohdin tyystin muun maailman ja kaiken sen elämän, joka mulla on täällä Suomessa. Elin todella hetkessä ja nautin olostani.

Museoissa sekä muissa nähtävyyksissä juokseminen tuntui todella hullulta ajatukselta, joten en pakottanut itseäni mihinkään mihin en oikeasti halunnut. Katselin monia turisteja, jotka haahuilivat pitkin katuja kartta kädessä ja räpsivät kuvia minkä kerkesivät, mutta eivät silti näyttineet todella nauttivan reissustaan. He näyttivät enemmänkin suorittavan lomaansa ja tekivät niitä juttuja, mitä ihmiset olettavatkin turistien tekevän. Mua ahdisti jo ajatuskin siitä, että olisin poseerannut kaikkien mahdollisten patsaiden ja monumenttien edessä tekohymy kasvoilla. Mä halusin ikuistaa fiiliksiä ja aitoja hetkiä. Otin jopa tavallista vähemmän kuvia koko matkan aikana. En halunnut pilata upeita hetkiä seuraamalla niitä linssin läpi, vaan halusin tuntea ne koko olemuksellani. Ajattelin monesti, että haluan tuon hetken kestävän ikuisesti. 

  
Mitä mulle jäi siis tuosta matkasta käteen? Valtava määrä upeita muistoja, ihania uusia ystäviä ja mielettömiä oivalluksia. Opin samalla myös itsestäni. Opin taas hieman lisää kärsivällisyyttä. Opin kuuntelemaan ja seuraamaan paremmin intuitiota. Opin olemaan hetkessä. 

Entäs nyt sitten? Miten elämä jatkuu tästä? Mulla on joka päivä vaan entistä vahvempi fiilis siitä, että haluan palata pian takaisin tuonne, missä sielullani oli rauhaisaa olla. Tämä vuosi tulee olemaan isojen muutosten aikaa. Tulen tekemään todella isoja päätöksiä elämässäni. Tulen kuuntelemaan sydämeni ääntä entistä vahvemmin. Olen ansainnut sen. Mitä te odotatte tältä vuodelta?

Eläkää unelmianne!